Siinä hetkessä saavuin onneen, saavuin maailmaan jossa minut hyväksyttiin. Se oli hetki, jossa ymmärsin mihin kuuluin.
Ehkä se oli kukat puissa, ehkä värit taloissa. Mutta se oli tässä. Jotain mitä en ollut ennen nähnyt. Jotain uutta ja kaunista.
Lähtiessäni ymmärsin jättäväni kodin. Kodin jossa murheet muuttuivait onneksi. Niin onnellisesti kävelin käsi kädessäni. Oli vain sinä ja minä ja tämä maailma. Me olimme siinä kuin pilvet ja aurinko, kuin nauru ja hymy. Sinä olit minä ja me olimme ne kenen hymyyn kaikki halusivat upota.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti